Retkeily

Retkeily rentouttaa ja ylläpitää kuntoa

Retkeily rentouttaa ja ylläpitää kuntoa

Retkeilyvarusteiden vuokraus tulee ajankohtaiseksi loman lähestyessä. Kaikkea ei välttämättä tarvitse ostaa omaksi, vaan osan varusteita voi aivan hyvin vuokrata. Jos harrastat retkeilyä vain satunnaisesti, niin vuokraamisella voi säästää selvää rahaa. Ensimmäiset retkivarusteet on hyvä vuokrata, koska silloin pääsee kokeilemaan varusteita oikeassa ympäristössä. Tämän jälkeen ostopäätökset on helpompi tehdä, kun tietää tarkemmin, minkälaisia laitteita ja varusteita todella tarvitsee. Vuokraamisen kautta voi myös tutustua eri valmistajien varusteisiin. Retkeilyyn liittyvät vaatteet maksavat jonkin verran, sillä ne valmistetaan laadukkaista materiaaleista. Retkeilyvaatteiden valmistuksessa pitää ottaa huomioon se, että vaatteet pitävät tuulta ja sadetta riittävän hyvin. Niiden tulee kuitenkin hengittää riittävän hyvin, jottei kävelemisen aikana tule liian kuuma.

Retkeily on parhaimmillaan silloin, kun tehdään tuli ja aletaan valmistamaan herkullista ateriaa. Retkiruokaa nuotiolla voi tehdä monella tavalla. Yleistä on käyttää erilaisia kattiloita tai kiviä ruoan lämmittämisen apuna.

Retkiruokaa nuotiolla | Ruokaa luonnonhelmassa

Ruoka on parhaimmillaan, kun sen nauttii luonnon keskellä. Pitkän vaelluksen jälkeen on mukava etsiä sopiva leiriytymispaikka ja tehdä nuotio. Nuotion tekemisessä on puuhaa sekä aikuisille että perheen pienemmille. Puiden kerääminen sekä niiden asettelu on tarkkaa puuhaa.

Ruoanlaitosta tulee mukavaa, kun on käytettävissä kunnon välineet. Retkeilyvarusteisiin kannattaa panostaa, sillä kokkaamisen tulisi olla aina mahdollisimman nopeaa ja helppoa. Esimerkiksi retkikeitin on hyvä apuväline silloin, jos sataa tai kuivien puiden saanti on muutoin epävarmaa. Retkikeittimellä keittää hetkessä vaikkapa kahvit ja aikaa säästyy silloin muuhun.

Hyvät eväät mukaan retkelle

Hyvät eväät mukaan retkelle

Jotta retkellä jaksaa kävellä koko pitkän päivän, on hyvä panostaa kunnon ruokaan. Varsinkin pidemmillä vaelluksilla muonaa on hyvä olla riittävästi mukana, sillä lähin kauppa saattaa sijaita kaukana. Yleisimmät ruokalajit ovat erilaisia kuiva- ja tölkkiruokia, joita on ei välttämättä tarvitse edes lämmittää. Usein ne on kuitenkin suunniteltu siten, että niihin pitää lisätä vesi.

Ruokaa saa toki luonnostakin. Mukaan voi ottaa kalastusvälineitä, jolloin ravintoa voi saalistaa järvistä ja joista. Jos olet oikea viherpeukalo, voit tehdä eväät myös itse kasvattamista vihanneksista tai muusta vastaavasta. Puutarhanhoito on samalla tavalla rentouttavaa kuin vaeltaminen. Lisäksi ruokaa voi aina kerätä myös luonnosta, joten vaihtoehtoja on monia.

Retkeily on koko perheen yhteistä aikaa

Retkeily on todellinen koko kansan harrastus, sillä Suomessa lähes kaikki käyvät joskus retkellä. Monet käyvät retkillä jo lapsena päiväkodeissa ja kouluissa. Se onkin loistavaa ajanvietettä koko perheelle, sillä lapsille löytyy paljon ihmeteltävää luonnosta ja sieltä voi löytyä myös hauska idea askarteluun. Samalla aikuiset saavat liikuntaa ja yhteistä aikaa lastensa kanssa. Retket kannattaa aina suunnitella perheen pienimmän mukaan, sillä pienet lapset eivät välttämättä jaksa vielä pitkiä retkiä.

Retkeilyvarusteiden vuokraus on kätevää juuri perhelomien kohdalla. Koko perheelle hankittavat varusteet saattavat maksaa paljon, joten voi olla järkevämpää vuokrata tarvittavat laitteet. Sama koskee myös esimerkiksi työpaikkojen järjestämiä virkistyspäiviä. Monet retkeilyyn liittyvät palveluntarjoajat sisällyttävät retkeilyvarusteet hintaan tai pyytävät niistä lisämaksun. Näin ollen voit olla varma, että saat kaiken tarvittavan ja samalla voit kysyä asiantuntevilta työntekijöiltä neuvoja.