Syysloma on tarkoittaa koulujen ja päiväkotien sulkeutumista viikoksi. Syyslomaviikko vaihtelee hieman paikkakunnittain, mutta yleensä se ajoittuu lokakuulle. Monet aikuisetkin ottavat tällöin töistä vapaata ollakseen perheensä kanssa. Kerromme hyviä vinkkejä syyslomalla tekemiseen. Vinkit on suunnattu perheystävällisiksi, mutta sopivat myös sinkuille ja lapsettomille pariskunnalle syksyn lomasuunnitelmien tueksi. Annamme vinkkejä erityisesti kotimaanmatkailuun. Keskitymme pääasiassa retkikohteisiin lähellä kotia ja vähän kauempanakin.
Syysloma – lähdetäänkö retkeilemään?
Syyslomaviikko häämöttää ja jotain kivaa pitäisi keksiä. Mikäli syysloman haluaa viettää Suomessa, niin retkeily on mitä mainioin vaihtoehto. Lokakuu on parasta aikaa syksyn väriloistosta nauttien. Lomalla on aikaa tutustua lähimaaston metsiin ja luontoreitteihin. Koko perheen voimin voi myös lähteä kauemmaksikin. Suomi on täynnä hienoja luonnonpuistoja, kuten pääkaupunkiseudulla sijaitseva Nuuksio. Syksy asettaa haasteita retkeilylle kylmyytensä takia, mutta oikeilla varustella voi lokakuussa jopa yöpyä teltassa pysyen täysin lämpimänä.
Syksyn tullen liikkuminen ulkona on itse asiassa helpompaa kuin kesällä. Tämä johtuu viileästä ilmasta. Syksyinen ilma on raikasta ja kevyttä hengittää. Retkeilyn kannalta hieman viileämpi sää on parempi kuin kesähelle, koska rinkan kantaminen ainakin tuntuu helpommalta. Syysretkeilyyn varustautuessa kannattaa valita veden- ja tuulenpitävät vaatteet kelin mukaan. Sopivalla kerrospukeutumisella eivät sateet ja tuulet haittaa.
Syyslomaviikko – retkikohteita Etelä-Suomessa
Syysloma tarjoaa mahdollisuuden koko perheen yhteiselle retkelle luontoon. Retkikohdetta valittaessa budjetilla on toki merkityksensä. Kaikista edullisin vaihtoehto on lähteä lähiluontoon. Lähellä voikin olla aivan yhtä mielenkiintoisia, jylhiä ja haastavia retkikohteita kuin kauempanakin. Esimerkiksi jos asut pääkaupunkiseudulla, niin Nuuksion luonnonpuisto ja muut suuret metsäalueet metropolialueen reunamilla tarjoavat retkireittejä vaativaankin makuun. Jos Keskuspuiston polut ovat jääneet vieraiksi, nyt voi olla oikea aika tutustua niihin.
Etelä-Suomen syysloma retkeilykohteita ovat esimerkiksi Väransbyn ulkoilualue, Saltfjärdenin lintutorni ja suojelualueet sekä Maalaispuodin satupolku. Nämä kaikki kohteet sijaitsevat Kirkkonummella. Muita voisi mainita Espoon Nuuksion lisäksi Siuntionjoen vesiluontopolun Siuntiossa sekä Bjursin ulkoilualueen ja luontopolun Inkoossa sekä Mustion linnan puistopolut Karjaalla.
Elektroniikan tarve ja sosiaalisuus retkellä
Nykyajan retkeily on hieman erilaista kuin esi-isiemme aikaan, jolloin taivaalla kiiluva pohjantähti oli ainut kompassi. Nykyään GPS -paikantimien avulla voi turvallisesti liikkua kauempanakin metsissä. Varavirtaa on kuitenkin hyvä olla mukana ja latauslaitteita. Keskellä metsää ei juurikaan pistorasioita ole tarjolla. Mikäli virtaa on riittävästi, voi jossain välissä vaikka katsoa koko perheen parissa elokuvan tai vanhemmat voivat sopivan paikan tullen pelata vaikka erän rulettia Comeon livekasino sivustolla.
Syksyllä retkeilyn parhaat lomakohteet ovat usein suosittuja. Eli retkireiteillä voit hyvinkin törmätä myös muihin lomailijoihin. Monien vaellusreittien varrella onkin erilaisia levähdyspaikkoja, joissa ihmiset kokoontuvat. Tämänkaltainen sosiaalisuuskin on osa retkeilykulttuuria. Sen verran harvaan asuttu maa Suomi kuitenkin on, että ei ole ihmeellistä, vaikka et kehenkään pitkälläkään vaelluksella törmäisi.
Syysloma – mitä ruoaksi vai valmiiseen pöytään?
Retkellä monen mielestä hienointa on syödä maittavaa retkiruokaa nuotiolla. Retkiruoka kannattaa suunnitella huolellisesti, koska mikään ei latista retken tunnelmaa yhtä pahasti kuin mauton retkiruoka. Mieti, että kuinka paljon ruokaa tarvitsee varata mukaan. Retkiruoan pitää kestää rinkassa, retken pituudesta riippuen, jopa useita päiviä. Mitkä vaelluseväät maistuvat hyvältä muutaman päivänkin jälkeen? Entä välipalat ja lisäravinteet? Miten juomapuoli?
Keskiverto retkeilijä kuluttaa päivässä noin 2000 – 4000 kilokaloria, kylmemmällä säällä enemmän. On hyvä muistaa, että ruokailutottumukset ja ravinnontarve on yksilöllistä. Tämä tarkoittaa sitä, että et voi yleistää muuhun perheeseen tai retkikumppaneihin omia tottumuksiasi.
Syysloma on vain kerran vuodessa ja koska se osuu aikaan, jolloin luonto on kaikista värikkäimmillään, kannattaa retkeilyä vakavasti harkita. Lapset ja aikuiset nauttivat ruskasta. Sen voit kokea eteläisessäkin Suomessa, mutta kauneimmillaan se monen mielestä on Lapissa. Sinne tehdään erityisiä ruskamatkoja syksyisin, joten niitäkin kannattaa harkita. Mitä tahansa päätättekin tehdä, niin tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo rakkaiden kanssa.